- In English: Schedule for fall
Alta löydät fuksisyksyn 2025 olennaisimpia päivämääriä. Myös TKO-älyn tapahtumakalenteri on hyödyllinen tulevien tapahtumien seuraamiseen. Yliopiston ohjeet orientaatiosta löydät täältä.
Näiden tapahtumien lisäksi syksyn aikana tulee olemaan muita koko jäsenistölle suunnattuja tapahtumia, epävirallisempia hengailuja ja oman fuksiryhmäsi järjestämiä tapaamisia.
| HUOM!
|
Oikeus tapahtumien päivämäärien ja aikataulun muutoksiin pidätetään. Seuraa tiedotusta fuksikanavalla (kutsulinkin saat pyytämällä tuutorilta), pidä silmällä tapahtumakalenteria ja tätä sivua tapahtumien lähestyessä. Ensisijaisesti vain fukseille suunnatut tapahtumat eivät ole aina yleisessä tapahtumakalenterissa.
|
| elokuu
|
| la 23.8.
|
Fuksivuoden varaslähtö klo xx:xx (linkki tapahtumakalenteriin)
- Perinteinen varaslähtö fuksivuoteen Suomenlinnassa: Tule tutustumaan ja hengailemaan tulevien kanssaopiskelijoidesi kanssa
- Yhteislähtö Suomenlinnaan TKO-älyn puolesta Mantalta eli Havis Amanda -patsaalta Kauppatorin päädystä klo 15
- TKO-äly tarjoaa paikanpäällä pientä purtavaa ja juotavaa. Halutessa voi ottaa mukaan myös omat juomat ja muut eväät.
- Suomenlinnaan kuljetaan lautalla ja sille tarvitsee A-vyöhykkeellä kelpaavan HSL-lipun
|
| Orientoiva viikko
|
Tiedekunnan ohjelma orientaatioviikolle löytyy täältä. Sivulle päivitetään linkit etätapahtumiin.
|
| ma 25.8.
|
Lautapeli-ilta klo 18:00-22:00, Exactum DK115 (Gurula)
- Lautapelien pelailua ja hengausta Exactumissa
|
| ti 26.8.
|
Orientoiva päivä II
- Tietojenkäsittelytieteen kandiohjelman orientoiva tilaisuus klo 12-14, Exactum A111
- Tietojenkäsittelytieteen kandiohjelman luento klo 15-17, Exactum A111
- Datatieteen maisteriohjelma !(osa 1) klo 9–12, Paikka x Maisteri
- Tietojenkäsittelytieteen maisteriohjelma !(osa 1) klo 10–12, Paikka x Maisteri
|
Fuksiklusteri klo 18.00 (klo 18.00-22.00 alkoholiton)
- Yhteinen siirtyminen tai omin voimin Klusterille meneminen, osoite on Leppäsuonkatu 11
- Paina etuovella "Christina Regina" -summeria ja odota, että joku tulee avaamaan
- Kun tulet sisään niin varmistathan, että sinulle kerrotaan Klusterin säännöt :)
|
| ke 27.8.
|
Kampuskierros oman tuutorin antaman ajan mukaan
|
HOPS-paja klo 12:00-14:00
- tuutorit auttavat HOPSin tekemisessä
|
Puistohengailu klo 14-16:30
- Yhteistä hengailua Kumtähden kentällä, eri leikkejä ja pelejä.
|
Fuksisauna klo 17.00
- Saunotaan!
- klo 17 alkaen Mäkelänkadun saunalla, Mäkelänkatu 87, Helsinki
- Yhteislähtö Kumtähden kentältä klo 16:30
- Saunavuorot käyntiin klo 18 eteenpäin
|
| to 28.8.
|
Orientoiva päivä IV
- Suomenkielinen ohjaus- ja hyvinvointiteemainen orientaatiotilaisuus klo 9-12, tallennettava etätilaisuus [Zoom]
- Ruotsinkielinen ohjaus- ja hyvinvointiteemainen orientaatiotilaisuus klo 13-16, tallennettava etätilaisuus [Zoom]
- Datatieteen maisteriohjelma (osa 2/2) klo 9.15–11, Exactum CK112* Maisteri
- Life Science Informatics-maisteriohjelma klo 9–11, Physicum E207 * Maisteri
- Tietojenkäsittelytieteen maisteriohjelma (osa 2) klo 14–15:30, Exactum B123* Maisteri
|
Ainejärjestötori klo 12-15
- Mahdollisuus tutustua ainejärjestöihin ja ostaa haalarimerkkejä Physicumin aulassa. Varaa käteistä mukaan!
|
Kaupunkikierros klo 14.00
- Tutustumista Helsingin keskustaan
- Lähtö Exactumin pääovilta (sisäpiha Exactumin ja Physicumin välissä)
|
| Puistohengailu klo 17.00
|
| pe 29.8.
|
Orientoiva päivä V
- Opintoneuvojan drop in -vastaanotto klo 12.00-14.00
- Toisten tieteenalojen info, Limes ry, klo 12.00–14.00, Exactum A111
- Exchange student info klo. 12.00-14.00, Exactum D112 Exchange
- Housing Info klo. 10.00–11.00, Zoom Exchange
- Englanninkielinen ohjaus- ja hyvinvointiteemainen orientaatiotilaisuus klo 9-12, tallennettava etätilaisuus [Zoom]
- Mahdollisuus ostaa haalarimerkkejä ja liittyä ainejärjestö TKO-älyn jäseneksi. Varaa käteistä mukaan! Merkit maksavat 1–2.5 €/kpl, jäsenyys 4 € / vuosi, 10 € / 3 vuotta tai 15 € / 5 vuotta.
|
KJYFS klo 18.00
- Koko Kumpulan fuksifestarit. Bileet!
- Tapahtumapaikkana kampuksen lähistöllä sijaitseva Kolmiopuisto
- Tapahtuma-alueella kumpulan opiskelija- sekä harrastejärjestöjen rasteja/pisteitä.
- Mukaan kannattaa ottaa viltti, omat juomat/eväät, sekä lämpimät vaatteet.
- Festarit jatkuvat klo 22.00 asti jonka jälkeen yhteinen lähtö kohti jatkoja.
- Jatkot yökerho NoNamessa, osoitteessa Kalevankatu 6.
- Jatkopaikalla narikkamaksu 3€.
- Todistus opiskelija statuksesta osoitettava saadaksesi alennuksia jatkoilla (opiskelijakortti, FrankApp tms.)
|
| la 30.8.
|
Osakuntien fuksipuisto klo xx:xx-xx:xx
- Helsingin yliopiston osakuntien esittelytapahtuma Hesperian puistossa
- Puistotapahtuman jälkeen osalla osakunnista on jatkotapahtumia fukseille, joista voi kysyä teltoilla.
|
| syyskuu
|
| ma 1.9.
|
Lukuvuoden avajaiset klo xx:xx alkaen
- Jokseenkin juhlallinen akateeminen kaikille avoin tapahtuma yliopiston juhlasalissa
- Avajaisten jälkeen klo xx:xx-xx:xx HYY:n avajaiskarnevaali, jossa opiskelijajärjestöt esittelevät itseään keskustakampuksella
|
Osakuntien fuksidisko klo xx.xx–x.xx
- Osakuntabileet x (osoite)
|
| pe 19.9.
|
TKO-älyn fuksisitsit klo xx:xx
|
| ke 24.9.
|
HYYn fuksiseikkailu
- TKO-älyn fuksisuunnistuksen (fuksiaiset) kaltainen tapahtuma, mutta osallistujia kaikista tiedekunnista
- Tapahtuman verkkosivut
|
| la xx.x.
|
TKO-älyn fuksisuunnistus
- Tule kisaamaan hauskoilla rasteilla ja viettämään huippupäivä uusien kavereiden kanssa – sillä nyt on aika vetää ensimmäistä kertaa haalarit jalkaan! Aloitusrastilla Kumpulan kampuskirjaston pääovilla jaamme karttoja klo xx:xx-xx:xx. Rastit ovat auki klo xx-xx. Eikö vielä joukkuetta? Ei hätää! Jaamme joukkueita myös aloitusrastilla. Ilta huipentuu jatkoihin Käärmeenpesällä, jossa parhaat suunnistajajoukkueet palkitaan!
- Lisätietoa x
|
| marraskuu
|
| la 25.10. - ma 27.10.
|
KJYR '25 - Kumpulan järjestöjen yhteisristeily 2025 klo xx:xx
- Kaksipäiväinen risteily Tukholmaan
- Tunnetaan myös fuksiristeilynä
- Osallistujia kaikista Kumpulan aineista
- Ilmottautuminen osoitteessa kjyr.tko-aly.fi/
|