Siirry sisältöön

Ero sivun ”Yliopistoliikunta” versioiden välillä

p
ei muokkausyhteenvetoa
pEi muokkausyhteenvetoa
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 11: Rivi 11:

== Minäkö ==
== Minäkö ==
Monilla meistä on ikäviä kokemuksia koululiikunnasta. Tulimme aina valituksi viimeisenä joukkueeseen ja jouduimme pelaamaan huipputylsää säbää ja pesistä. Monet eivät pidä lainkaan joukkuelajeista ja eivät siksi harrasta liikuntaa lainkaan. Samat ihmiset saattavat innostua hurjasti, kun he pääsevät kokeilemaan jotain aivan muuta. Jotain, missä ei tarvitse kilpailla toisten kanssa, missä pääsee ylittämään itsensä ja tekemään jotain, mitä ei koskaan kuvitellut kykenevänsä tekemään. He eivät vain tiedä sitä, koska eivät ole kokeilleet. Tälläisiä kokemuksia voivat olla esimerkiksi kiipeilyseinän valloittaminen tai ensimmäinen kerta elämässä, kun sai kämmenet yltämään maahan saakka.
UniSportin tunnit ovat pääsääntöisesti kaikille sopivia. Sinun ei siis tule olla lajin harrastaja, voidaksesi osallistua vaikkapa jooga-tunnille. Myöskään rapakuntoisia ei katsota kieroon. Heille on lisäksi tarjolla ns. kuntoa kevyemmin -tunteja, joista on hyvä aloittaa oman paremman tulevaisuuden rakentaminen. Kun myös kuntosalille on tarjolla ohjausta aivan harjoitusohjelman laadinnasta lähtien, on liikuntapalveluista vaikea kieltäytyä.