Kaikki käännökset

Kirjoita alle sen viestin nimi, jonka kaikki käännökset haluat nähdä.

Viesti

Yhteensä yksi käännös.

NimiViestin teksti tällä hetkellä
 h suomi (fi)''"Vaikka ajatukseni alunperin olikin keskittyä rahastonhoitajan hommiin, on hallituksessa päässyt mukaan muihinkin kiinnostaviin hommiin. On ollut myös hienoa huomata, kuinka erilaisia ihmisiä hallituksessamme on ollut, joten jos jokin asia ei ole ollut itselle ominaisinta, hyvällä todennäköisyydellä se on jollekin muulle ollut. Jäsenistömme on monipuolinen, joten hallituksenkin on hyvä olla. Aina ei edes etukäteen voi tietää, mitkä erilaisuudet korostuvat vuoden aikana. Esimerkkinä tästä pandemiatilanne, jonka aikana olen yrittänyt toimia riskiryhmäläisten äänenä hallituksessa. Pari vuotta sitten tätä tilannetta ei osannut kuvitellakaan.''