Tapahtumapaikat

Fuksiwikistä
Versio hetkellä 16. marraskuuta 2016 kello 15.25 – tehnyt Jjluukko (keskustelu | muokkaukset) (→‎Christina Regina (Klusteri): ABC Deli remontissa, huhujen mukaan Deli poistumassa ja Alepaa laajennetaan)

Tällä sivulla on lista yleisimmistä opiskelijatapahtumien paikoista reittiohjeineen. Kulkemiseen paikasta toiseen kannattaa yleensä käyttää julkisia kulkuvälineitä, joiden aikataulut löytyvät Reittioppaasta, ks. reittiopas.


Kerho- ja juhlatilat

Christina Regina (Klusteri)

Sijainti: Leppäsuonkatu 11 (OpenStreetMap)

Matlu ry:n Klusteri on suosittu paikka niin järjestetylle kuin spontaanillekin ajanvietolle. Klusterin tiloista löytyy monenmoista sohvaa jolla röhnöttää, musiikkia suoraan Spotifysta, piano, iso kokoelma lautapelejä, videotykki sekä muutamia pelikonsoleita peleineen. Lisäksi oleskelutilasta löytyy jääkaappeja ja keittiö ruoanlaittoa varten. Klusterilla järjestetään yleisen oleilun lisäksi erityisesti lautapeli- ja elokuvailtoja.

Kampista päin tultaessa matkalle osuu myös mm. ravintola Kampin Pippuri ja McDonald's, josta saa ruokaa vatsan kurniessa. Klusterin omista jääkaapeista voi ostaa käteisellä limua janon yllättäessä.

Klusterin ovet ovat lukossa ulkopuolisilta. Sisään pääsee soittamalla ovikelloa ja odottamalla että joku avaimen omistava tulee avaamaan. Avaimia on ainejärjestön aktiiveilla, jotka sitoutuvat pitämään kerhotilasta huolta, osallistumaan siivoamiseen ja pitämään menoa asiallisena.

Klusteria käyttävät ainejärjestöt siivoavat sitä talkoovoimin. TKO-älyn siivousvuoro on noin joka kuudes viikko ja paikalle odotetaan kaikkia Klusteri-avaimellisia - muutkin halukkaat saavat toki tulla auttamaan. Erityisen hyvä ja helppo tapa auttaa tulevassa siivoamisessa on olla itse Klusterilla siististi ja jättää paikat hyvään kuntoon lähtiessään!

Reittiohjeet

Laitokselta Klusterille pääsee helpoiten nousemalla Arabian ostoskeskuksen edessä raitiovaunuun 8 keskustaan päin ja jäämällä pois Perhonkadun pysäkillä. Matkan kestoksi tulee noin puoli tuntia. Metrolla mentäessä kannattaa nousta pois Kampin asemalla, josta kävelee Klusterille reilussa viidessä minuutissa.

Alina-sali

Sijainti: Uusi ylioppilastalo (Mannerheimintie 5 A) (OpenStreetMap)

Ylioppilaskunnan Alina-sali on suosittu bile- ja sitsipaikka. Tilaan mahtuu reippaasti juhlijoita ja sieltä löytyy mm. äänentoisto musiikin paukutusta varten.

Reittiohjeet

Rautatieasemalta Alina-salille kävelee Mannerheimintietä pitkin tai Kaivopihan läpi nopeasti. Ylioppilastalon sisäänkäynti on Virgin Oil -klubin vieressä.


Puistot ja muut ulkotilat

Kaivopuisto

Sijainti: OpenStreetMap

Kaivopuisto on suosittu kesäpäivän viettopaikka niin opiskelijoiden kuin muidenkin keskuudessa. Erityisen täynnä puisto on vappupäivänä, jolloin puisto täyttyy lähestyvän kesän juhlijoista. Puiston lähellä on kauppoja virvokeostoksia varten.

Reittiohjeet

Raitiovaunu 1A kulkee puiston ohi. Reippaalla kävelyllä Rautatieasemalta perille pääsee reilussa 20 minuutissa.

Kumtähden kenttä

Sijainti: OpenStreetMap

Kumtähden kenttä on kiva pikku puisto Kumpulan kampuksen kupeessa. Kentällä järjestetään tavallisesti orientointiviikolla fuksien ja tuutorien keskinäistä hengailua. Sijainti on kampuksen lisäksi mukavan lähellä Arabian kauppakeskusta, josta löytyy mm. ruokakauppa ja Alko.

Reittiohjeet

Kumpulan kampukselta mäki alas Arabian suuntaan ja Kustaa Vaasan tien yli.


Suomenlinna

Sijainti: OpenStreetMap

TKO-älyn ja monen muun opiskelijajärjestön suosima loppukesän piknikpaikka, jossa järjestetään yleensä varaslähdöt fuksisyksyyn ennen orientointiviikkoa. Tekiksen vakiopaikka on Susisaaressa kesäteatterin luoteispuolella olevilla linnoituksilla (katso karttalinkki yllä).

Suomenlinnassa on kauppoja ja kahviloita, mutta turhan kävelyn ja kauppojen ruuhkautumisen takia kannattaa yleensä napata eväät mukaan jo ennen saareen lähtöä.

Reittiohjeet

Jos et tule omalla veneellä, kannattaa hypätä Kauppatorilla lauttaan (OpenStreetMap). Lautalle kelpaa normaali Helsingin sisäinen lippu.

Saunat

Kattosauna Sivistys

Sijainti: Leppäsuonkatu 11 (OpenStreetMap)

Klusterin kanssa samassa rakennuksessa. Sauna on melko pieni, löylyttelijöitä ei mahdu juuri kymmentä enempää. Oleskelutilojen sohville mahtuu isompikin porukka. Idan tavoin käytettävissä on jääkaappeja ja pieni keittiö. Tupakkaa tai raitista ilmaa kaipaava voi käydä katsomassa maisemia kattoterassilla.

Reittiohjeet

Sama kuin Klusterilla.

Baarit ja pubit

Oljenkorsi

Sijainti: Intiankatu 18 (OpenStreetMap)

Olutravintola Oljenkorsi on monen kumpulalaisen kantapaikka hyvän olut- ja siiderivalikoimansa, sekä sijaintinsa puolesta. Tuttavallisemmin 'Korsi' sijaitsee kivenheiton päässä kampukselta ja toimii usein Kumpulan opiskelijoiden hengähdyspaikkana päivän päätteeksi. Runsaan olut- ja siiderivalikoiman lisäksi Korressa tarjoillaan lautapelejä, biljardia ja pientä purtavaa. Lisäksi paikan päällä on saatavilla Aku Ankan vuosikertoja. Korressa järjestetään tiistaisin 19:00 haastava kolmenkymmenen kysymyksen pubivisa.

Reittiohjeet

Kampukselta kävellen Kustaa Vaasan tietä pohjoiseen ja tien yli Intiankadun kohdalla. Keskustasta esimerkiksi busseilla 70, 70T, 73, 75, 77, 730, 731, 732, 734, 738, 740, 741, 742, 760, 761, 763, 764 ja 776.

Oluthuone Kaisla

Sijainti: Kaisaniemenkatu 16 (OpenStreetMap)

Oluthuone Kaisla on Helsingin suosituimpia olutravintoloita. Kaislassa on kattava valikoima laatuoluita joka puolelta maailmaa sekä hyviä siidereitä ja sitä pakollista lonkeroakin. Ajankuluksi tarjolla on laaja valikoima lautapelejä hyvän seuran lisäksi ja nälän sattuessa keittiöstä saa myös pubiruokaa. Mukava paikka aloitella, seurustella tai muuten vain poiketa yhdelle, eikä alkoholia vierastavienkaan tarvitse kärsiä.

Reittiohjeet

Kampukselta helpoiten raitiovaunulla 6 suoraan oven eteen, Kaisaniemen pysäkille. Rautatientorilta RAY:n Casinon viereistä Vilhonkatua ylös n. 20 metriä. Paikalle pääsee helposti myös metrolla, Kaisaniemen asemalta, Kaislan sijaitessa suoraan metron uloskäyntiä vastapäätä.