Ero sivun ”TKO-älyn virat” versioiden välillä

Rivi 14: Rivi 14:
Aka. El Presidente, Pääjehu, Suuri Johtaja. Kokousten koollekutsumisen ja puheenjohtajana toimimisen lisäksi puheenjohtaja edustaa Tekistä muulle maailmalle. Puheenjohtaja on viime kädessä vastuussa järjestön toiminnasta.

''"Kuvaus ja omat kokemukset virasta esim. tähän tyyliin."''
''"Puheenjohtajan tehtävänä on varmistaa, että asiat tapahtuvat ja järjestön toiminta rullaa suunnitellusti läpi vuoden. Näkyvin osa puheenjohtajan roolia lienee kokousten järjestäminen ja johtaminen, mutta mukaan kuuluu myös rutkasti delegointia, reagointia, suunnittelua, edustamista sekä kommunikointia niin sisäisten kuin ulkoistenkin sidosryhmien suuntaan. Puheenjohtajan vuotuisiin tehtäviin lukeutuu myös mm. HYYn toiminta-avustushakemuksen tekeminen keväällä, seuraavan vuoden toimintasuunnitelman laatiminen syksyllä sekä toimintakertomuksen päätoimittaminen vuoden päätteeksi. Tiivistettynä: Vuoden kestävä mittelö, jossa aseina vaihtelevasti nuija, keppi ja porkkana."''

:- Mila Katajisto, puheenjohtaja 2020
:- Mila Katajisto, puheenjohtaja 2020
Rivi 20: Rivi 20:

'''Ilmoita kiinnostuksesi puheenjohtajan virkaa kohtaan [https://wiki.tko-aly.fi/Aktiiviehdokkaat_vuodelle_2021 hallintowikissä].'''
'''Ilmoita kiinnostuksesi puheenjohtajan virkaa kohtaan [https://wiki.tko-aly.fi/Aktiiviehdokkaat_vuodelle_2021 hallintowikissä].'''

=Varapuheenjohtaja // Vice-chairman of the board=
=Varapuheenjohtaja // Vice-chairman of the board=