Syksyn aikataulu

Fuksiwikistä

Alta löydät fuksisyksyn 2019 olennaisimpia päivämääriä. Myös TKO-älyn tapahtumakalenteri on hyödyllinen tulevien tapahtumien seuraamiseen. Yliopiston guiden orientaatiosta löydät täältä.

HUOM! Oikeus tapahtumien päivämäärien ja aikataulun muutoksiin pidätetään.

Elokuu

ti 20.8. Matlun kesäbileet

  • Matlu eli Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestöjen edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö
  • Tapahtumassa mahdollisuus tavata tietojenkäsittelytieteilijöiden lisäksi muitakin Kumpulan opiskelijoita
  • Vanhemmat tietojenkäsittelytieteilijät tunnistaa keltaisista haalareista, joiden selässä on TKO-älyn logo
  • Tapahtuma Facebookissa

la 24.8. Varaslähtö

  • Perinteinen varaslähtö fuksivuoteen Suomenlinnassa: Tule tutustumaan ja hengailemaan tulevien kanssaopiskelijoidesi kanssa
  • Yhteislähtö Suomenlinnaan TKO-älyn puolesta Mantalta eli Havis Amanda -patsaalta Kauppatorin päädystä kello 12
  • TKO-äly tarjoaa paikanpäällä pientä purtavaa ja juotavaa. Halutessa voi ottaa mukaan myös omat juomat ja muut eväät. Suomenlinnasta jatketaan iltaa kerhohuoneellemme Klusterille osoitteeseen Leppäsuonkatu 11 (paina 'Christina Regina' -ovikelloa)
  • Suomenlinnaan kuljetaan lautalla, jonne pääsee HSL:n lipulla

ti 27.8. Orientoiva päivä I

  • Orientoivassa päivässä tutustutaan osastoon ja yliopistolla opiskeluun. Läsnäolo on suositeltavaa!
  • Päivä alkaa Tietojenkäsittelytieteen kandiohjelman aloitustilaisuudella klo 9:00-12:00 Exactumin salissa B123 (Gustaf Hällströmin katu 2b). Datatieteen maisteriohjelman orientoiva tilaisuus klo 12:00-15:00 Exactumin salissa D122.
  • Fuksiryhmiin jako, ensimmäinen tuutoritapaaminen ja lounas.
  • Viimeistään klo 14 aikaan fuksiryhmät suuntaavat Kumtähden kentälle, jossa tutustutaan toisiimme rennolla meiningillä.
  • Klo 16 aikoihin siirrymme Matlu-klusterille osoitteeseen Leppäsuonkatu 11 (paina 'Christina Regina' -ovikelloa)
  • HUOM! To 29.8 klo 9.15–11.00, Physicumin sali E204, ruotsinkielisten opiskelijoiden oma tilaisuus
  • Maisteriopiskelijoiden orientointiaikataulut löydät täältä. Muistathan vaihtaa valikosta oikean koulutusohjelman.

ti 27.8. Hengailujatkot Klusterilla

  • Puistohengailutilaisuuden jälkeen rentoa hengailua maantieteilijöiden kanssa Matlu-klusterilla
  • Yhteinen siirtyminen tai omin voimin paikalle, osoite on Leppäsuonkatu 11
  • Paina etuovella "Christina Regina"-summeria ja odota, että joku tulee avaamaan
  • Kun tulet sisään niin varmistathan, että sinulle kerrotaan Klusterin säännöt :)

ke 28.8 Orientoiva päivä II

  • klo 12.00, Porthanian sali 1, Yliopistonkatu 3, Rehtorin vastaanotto
  • (Welcome Fair keskustassa vaihto-opiskelijoille)
  • Tietojenkäsittelytieteen maisteriohjelman orientoiva tilaisuus klo 9:00-11:00 Exactumin salissa CK112
  • klo 14-17 paja henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) tekemiseen Exactumin saleissa B221 ja BK107

ke 28.8. Fuksisauna

  • Saunotaan!
  • klo 16 Mäkelänkadun sauna, Mäkelänkatu 91, Helsinki

to 29.8 Orientoiva päivä III

  • 9:15-11:00 Ruotsinkielisten oma tilaisuus salissa E204, Physicum
  • Datatieteen maisteriohjelman orientoiva tilaisuus klo 10:00-12:00 Exactumin salissa D123
  • Tietojenkäsittelytieteen maisteriohjelman orientoiva tilaisuus klo 10:00-12:00 Exactumin salissa D122
  • 13-16 Tiedebasaari Physicumissa: opetusta ja tutkimusta esitellään avoimet ovet -periaatteella ständeillä, miniluentoina, labrademoina ja kiertokäynteinä. Myynnissä lippuja perjantain Matlun fuksibileisiin.

to 29.8. Akateeminen kaupunkikierros ja puistohengailu

  • Tiedebasaarin jälkeen keskustaan tutustumista
  • Varsinkin ulkopaikkakuntalaisille hyvä kierros, mutta monet yliopistokohteet voivat olla paikallisillekin tuntemattomia
  • Jatkot Väinämöisen puistossa grillaillen!

pe 30.8. Orientoiva päivä IV

  • klo 10-12 Toisten tieteenalojen info Exactumin salissa A111. Käy kuuntelemassa, mitä muita aineita Kumpulassa on tarjolla!
  • klo 13:15 Tietokone työvälineenä -kurssin aloitusluento Exactumin salissa A111
  • Unisport-kierros tuutorien kanssa

pe 30.8. Osastosuunnistus

  • Osastosuunnistuksessa kierretään ryhmissä osaston keskeisiä tiloja ja tutustutaan kampukseen rennolla meiningillä. Parhaat suunnistusjoukkueet palkitaan.
  • Suunnistus alkaa klo 14 Gurulan edestä
  • Mahdollisuus ostaa haalarimerkkejä ja liittyä ainejärjestö TKO-älyn jäseneksi. Varaa käteistä mukaan! Merkit maksavat 1-4e/kpl, jäsenyys 4e / vuosi, 10e / 3 vuotta tai 15e / 5 vuotta.
  • Mahdollisuus myös ostaa omat keltaiset opiskelijahaalarit 10e.

pe 30.8. Matlun fuksibileet

  • Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijat pääsevät juhlimaan. Facebooktapahtuma tulossa.
  • Liput perinteisesti myynnissä tiedebasaarissa.

Syyskuu

ma 2.9. Yliopiston avajaiset ja avajaiskarnevaalit

  • Helsingin yliopiston perinteinen avajaisjuhla keskustakampuksella
  • Avajaiskarnevaalit alkavat klo 14, yhteislähtö Gurulan edestä tuutoreiden johdolla klo 12.30, jotta on aikaa käydä yhdessä myös syömässä
  • Karnevaaleilla voi kiertää eri järjestöjen pöytiä ja mm. ostaa haalarimerkkejä, joten ota käteistä mukaan!
  • Tapahtuma Facebookissa.

pe 20.9. Fuksisuunnistus ja Fuksiaiset

  • Fuksisyksyn kohokohtia: Fuksisuunnistus, jossa kierretään ympäri keskustaa ripoteltuja rasteja ryhmissä sekä fuksiaisbileet.
  • Lähtö tapahtuu Porthanian (Yliopistonkatu 3) edestä klo 15
  • Suunnistuksen jälkeen voittajaryhmän palkitseminen ja riemukasta juhlintaa jatkopaikalla. Tarkemmat tiedot julkaistaan myöhemmin.

pe 27.9. HYYn fuksiseikkailu

  • Samantyylinen kuin fuksisuunnistus, mutta osallistujia on kaikista tiedekunnista.
  • Tapahtuma Facebookissa.


Lokakuu

ma 7.10. Fuksisitsit

  • Sitsit eli Akateemiset pöytäjuhlat ovat tilaisuus, joihin pukeudutaan hienosti ja joissa syödään ja juodaan hienosti ja lauletaan reippaasti.
  • Voit myös ostaa TKO-älyn upean laulukirjan hintaan 5€.


Marraskuu

la-ma 2.-4.11. KJYR '19 - Kumpulan järjestöjen yhteisristeily 2019

  • Kaksipäiväinen risteily Tukholmaan.
  • Tunnetaan myös fuksiristeilynä.
  • Osallistujia kaikista Kumpulan aineista.

la 9.11. TKO-älyn 31-vuotisjuhlat

  • Kunniallisen ainejärjestömme vuosittainen, sitsejä hienompi, juhlallisuus
  • Pukukoodina frakki tai iltapuku kunniamerkkeineen (vaikka meidän juhlissamme sallitaan ihan tumma pukukin).

x.x. Syyskokous

  • Valitaan TKO-älylle uudet toimijat seuraavalle vuodelle

--> Fuksisyksyn ohessa lukuisia virallisia ja epävirallisempia tapaamisia, joita ei ole tähän listattu.