Hallitus (enintään 11 jäsentä + pj, rahis ja sihteeri) // Board (at most 11 members + chairman, treasurer and secretary)

Hallitus kokoustaa yleensä pari kertaa kuussa. Kokouksissa suunnitellaan tulevia tapahtumia ja huolehditaan siitä, että järjestön asiat rullaavat eteenpäin. Hallituslaisille lankeaa usein erilaisia juoksevia asioita ja hallituksen jäseneltä toivotaan mahdollisimman säännöllisen kokousläsnäolon lisäksi sopivasti pontta hoitaa oma-aloitteisesti pieniä järjestön asioita.

"Hallitustyöskentely on opettanut ihan älyttömän määrän oma-aloitteisuutta ja yhteistyötaitoja sekä toiminut yleisesti ottaen erittäin yleissivistävänä kokemuksena. Suosittelen todella vakavasti kaikille, joita oikeasti kiinnostaa järjestön asiat. Tämä on myös sellainen nakki, missä kokemuksesta on hyötyä, mutta sitä ei kuitenkaan vaadita. Tärkeämpää on lähteä energisellä asenteella ja sillä aikomuksella, että oman hallitusvuoden jälkeen järjestö on paremmassa kunnossa, kuin sitä ennen. "

- Markus Holopainen, hallituksen jäsen 2017-2020

"Vaikka ajatukseni alunperin olikin keskittyä rahastonhoitajan hommiin, on hallituksessa päässyt mukaan muihinkin kiinnostaviin hommiin. On ollut myös hienoa huomata, kuinka erilaisia ihmisiä hallituksessamme on ollut, joten jos jokin asia ei ole ollut itselle ominaisinta, hyvällä todennäköisyydellä se on jollekin muulle ollut. Jäsenistömme on monipuolinen, joten hallituksenkin on hyvä olla. Aina ei edes etukäteen voi tietää, mitkä erilaisuudet korostuvat vuoden aikana. Esimerkkinä tästä pandemiatilanne, jonka aikana olen yrittänyt toimia riskiryhmäläisten äänenä hallituksessa. Vuosi sitten tätä tilannetta ei osannut kuvitellakaan.

Suosittelen hallituspaikkaa kaikille fuksista jäärään. Itselleni vuoden 2019 fuksina tämä on ollut mielenkiintoinen näköalapaikka laajemman kokonaisuuden näkemiseen."

- Mari Karlsson, rahastonhoitaja ja hallituksen jäsen 2020


Ilmoita kiinnostuksesi hallituspestiä kohtaan hallintowikissä.

Puheenjohtaja // Chairman of the board

Aka. El Presidente, Pääjehu, Suuri Johtaja. Kokousten koollekutsumisen ja puheenjohtajana toimimisen lisäksi puheenjohtaja edustaa Tekistä muulle maailmalle. Puheenjohtaja on viime kädessä vastuussa järjestön toiminnasta.

"Puheenjohtajan tehtävänä on varmistaa, että asiat tapahtuvat ja järjestön toiminta rullaa suunnitellusti läpi vuoden. Näkyvin osa puheenjohtajan roolia lienee kokousten järjestäminen ja johtaminen, mutta mukaan kuuluu myös rutkasti delegointia, reagointia, suunnittelua, edustamista sekä kommunikointia niin sisäisten kuin ulkoistenkin sidosryhmien suuntaan. Puheenjohtajan vuotuisiin tehtäviin lukeutuu myös mm. HYYn toiminta-avustushakemuksen tekeminen keväällä, seuraavan vuoden toimintasuunnitelman laatiminen syksyllä sekä toimintakertomuksen päätoimittaminen vuoden päätteeksi. Tiivistettynä: Vuoden kestävä mittelö, jossa aseina vaihtelevasti nuija, keppi ja porkkana."

- Mila Katajisto, puheenjohtaja 2020


Ilmoita kiinnostuksesi puheenjohtajan virkaa kohtaan hallintowikissä.

Varapuheenjohtaja // Vice-chairman of the board

Puheenjohtajan oikea käsi, toinen henkitorvi ja vasen munuainen. Hoitaa puheenjohtajan tehtäviä tämän ollessa estynyt ja avustaa tätä parhaaksi näkemillään tavoilla. Varapuheenjohtajaa ei valita syyskokouksessa, vaan hallituksen keskuudesta järjestäytymiskokouksessa.

"Niinkuin yllä lukee, on vpj:n virallinen tehtävä toimia puheenjohtajan sekundanttina. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, on kuitenkin hiemani vaikeammin rajattavissa. Joka tapauksessa vpj:n on tärkeä pysyä järjestön tilanteen tasalla. Ei siis riitä, että ei tee mitään ja odottaa vain pj:n yöllisiä paniikkisoittoja, sillä siinä vaiheessa on vaikea ruveta muodostamaan ongelman ratkaisuun vaadittavaa kokonaiskuvaa. Jotta vpj:stä olisi oikeasti hyötyä muutenkin, kuin penkinlämmittäjänä, tulee hänen olla proaktiivinen, oma-aloitteinen ja ennenkaikkea ylläpitää vahvaa dialogia pj:n kanssa. Puheenjohtajisto muodostaa myös yhdessä keulan hallitukselle, joten vaikka mielipiteitä saa, ja on hyväkin, olla erilaisia, tulee vpj:n toiminnan kuitenkin olla pj:tä tukevaa. Joskus kysmykseksi herää, mitä kaikkia vastuita puheenjohtaja voi vpj:lleen sälyttää, mutta tähän vastaus on, että vain mielikuvitus on rajana."

- Markus Holopainen, varapuheenjohtaja 2020

Ilmoita kiinnostuksesi varapuheenjohtajan virkaa kohtaan hallintowikissä.

Sihteeri // Secretary

Sihteeri on hallituksen jäsen, joka kirjoittaa pöytäkirjat hallituksen ja yhdistyksen kokouksista, ja huolehtii pöytäkirjojen ja niiden liitteiden asianmukaisesta arkistoinnista kokousten jälkeen. Sihteerin vastuulla on myös muut juoksevat paperityöt.


Ilmoita kiinnostuksesi sihteerin virkaa kohtaan hallintowikissä.


Rahastonhoitaja // Treasurer

Hallituksen jäsen, joka vastaa TKO-älyn kassavirran hallinnasta, laskujen maksamisesta, toteumien tekemisestä, velkojen perinnästä ym.

"Yllämainittujen lisäksi ainakin lakisääteinen kirjanpito ja tilinpäätös kuuluu toimenkuvaan myös. Jos halua ja aikaa löytyy, niin vastuualueeseen kuuluvia toimia saa kehittää. Rahastonhoitajana pääsee olemaan laajasti yhteyksissä eri aktiivien kanssa. TKO-äly ei ole pieni järjestö, joten rahastonhoitajan virkakaan ei ole työmäärältään pienimmästä päästä. On siis ihan ok olla "vain" rahastonhoitaja. Aiemmasta talouskokemuksesta (laskutus, kirjanpito, budjetointi,...) on hyötyä, mutta ei ole välttämätöntä.

Homma vaatii jonkin verran säännöllisiä toimia. Esimerkiksi käteiskassat tulee talousohjesäännön mukaan laskea säännöllisesti vähintään kolme kertaa vuodessa, kuitenkin mielellään kuukausittain. Jäsenmaksut tulee kuitata ennen hallituksen kokousta jäsenvastaavan kanssa sovitussa aikataulussa. Laskutusta tulee tehdä tarvittaessa tapahtumien yhteydessä, samoin yrityksiä pitää muistaa aina välillä laskuttaa. Laskutuksen lisäksi saatavia tulee seurata ja tarvittaessa muistuttaa velallisia maksamattomista laskuista.

Koska työtä on paljon, niin joidenkin hommien delegointi avustavalle rahastonhoitajalle voisi olla hyvä kehityskohde tulevaisuudessa. Myös järjestelmien kehitys voi olla hyvä idea.

Vaikka yhdistysten kirjanpito hieman poikkeaakin yritysten kirjanpidosta, niin perusasiat ovat kutenkin samat ja kokemuksesta voi olla tulevaisuudessa hyötyä esimerkiksi yrittäjänä tai jos hakeutuu töihin taloushallinnon ohjelmistoa tekevään yritykseen."

- Mari Karlsson, rahastonhoitaja 2020


Ilmoita kiinnostuksesi rahastonhoitajan virkaa kohtaan hallintowikissä.

Avustava rahastonhoitaja // Assisting treasurer

Avustaa rahastonhoitajaa tarpeen vaatiessa.


Ilmoita kiinnostuksesi avustavan rahastonhoitajan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Jäsenvastaava // Member coordinator

Pitää yllä jäsenrekisteriä, lisää jäseniä järjestöön sekä poistaa jäsenmaksunsa maksamattomat yhdistyksestä. Nakki on ollut perinteisesti osa rahastonhoitajan salkkua. Jos virat ovat eri henkilöillä, tiivis yhteistyö rahiksen ja jäsenvastaavan välillä on erittäin suotavaa.

"Jäsenvastaavan virka ei ole kovin työläs, mutta vaatii pientä vaivannäköä vuoden läpi. Suurin työmäärä tulee siitä, että jokaiseen hallituksen kokoukseen tulee muodostaa esitys uusista jäsenistä, niin sanottu jäsenesitys. Sen lisäksi vuoden aikana jäsenvastaavan harteille jää kaikennäköinen sekalainen jäsenistön informoiminen ja tukeminen jäsenasioissa. Tämä on todella kiva pikkuvirka, jossa pääsee hyvin konkreettisella tavalla auttamaan jäsenistöä. Suosittelen sellaisenaan tai yhdistettynä johonkin toiseen virkaan. Itse olen viihtynyt virassa niin hyvin, että päätin tehdä sitä toisenkin kauden verran!"

- Markus Holopainen, jäsenvastaava 2019 ja 2020


Ilmoita kiinnostuksesi jäsenvastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.

Tuotevastaava // Product coordinator

Vastaa TKO-älyn tuotteista. Mm. niiden varastotilanteesta, varastonhallinnasta ja varastotilanteen ylläpitämisestä.


Ilmoita kiinnostuksesi tuotevastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Tiedottajat // Communications officers

Hallinnoi sähköpostilistoja ja huolehtii, että jäsenistö pysyy ajan tasalla järjestön toiminnasta tiedottamalla tapahtumista eri medioissa: sähköposti, Telegram, Facebook, muu sosiaalinen media ja tapahtumakalenteri. Ensi vuodelle toivotaan kahta tiedottajaa, jotka voisivat jakaa vastuualueet keskenään ja tuurata toinen toisiaan.

"Tiedottajan tehtävä on pitää jäsenistö ajan tasalla niin järjestön toiminnasta kuin opintoihinkin liittyvistä asioista. Tästä johtuen on myös tiedottajan itsensä syytä olla perillä tulevista tapahtumista ja tämä toteutuu yleensä parhaiten hallituksen kokouksiin osallistumalla. TKO-älyn tiedotus painottuu pitkälti sähköposti- ja Telegram-viestintään, mutta tiedottajana pääset vaikuttamaan siihen miten TKO-äly esittäytyy jäsenistölleen myös näiden kanavien ulkopuolella. Erityisesti Instagramissa tapahtuvalle viestinnälle näyttäisi olevan kysyntää, joten jos olet kotonasi tässä kyseisessä somessa, pääset varmasti halutessasi kehittämään TKO-älyn viestintää tällä rintamalla. Voin suositella tiedottajan virkaa niin jäärille kuin fukseillekkin, sillä se ei ole kovin työläs ja antaa virkailijalleen varsin vapaat kädet."

- Mitja Karhusaari, tiedottaja 2020


Ilmoita kiinnostuksesi tiedottajan virkaa kohtaan hallintowikissä.

Yhdenvertaisuusvastaava (ent. tasa-arvovastaava) // Equality adviser

Tarkkailee ja pyrkii järjestön ilmapiirin parantamiseen. Pureutuu ongelmakohtiin ja organisoi toimenpiteitä järjestöilmapiirin parantamiseksi. Järjestää vuoden alkupuolella ilmapiirikyselyn kuullakseen jäsenistön mielipiteitä.


"Tasa-arvovastaavana olen päässyt edistämään ihmisten hyvinvointia ja tasa-arvoa järjestön kontekstissa, eli konkreettisesti tehnyt järjestöstä paremman paikan. Se on hyvin palkitsevaa, jos tasa-arvo ja muut ihmiset ovat lähellä sydäntä. Tasa-arvovastaavalla kriittiset ominaisuudet ovat sosiaaliset taidot (empatia ja kommunikaatio, argumentointi, vastakkaisten näkemysten ymmärtäminen) ja kyky huomata ja nostaa esiin epäkohtia, sekä kyky sietää konflikteja. Tasa-arvovastaavan on hyvä tuntea järjestö jo melko hyvin esimerkiksi aikaisempien virkojen kautta. Tämä virka ei ole valtavan työläs, mutta se voi olla - ja usein onkin - henkisesti raskas, ja kun kyse on jäsenistön hyvinvoinnista, vastuu on todella suuri. Tukea saa onneksi hallitukselta, häirintäyhdyshenkilöiltä, HYY:ltä ja muiden järjestöjen yhdenvertaisuusvastaavilta."

- Sofia Vanhanen, tasa-arvovastaava 2020


Ilmoita kiinnostuksesi yhdenvertaisuusvastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.

Häirintäyhdyshenkilöt // Harassment contact persons

Ottavat vastaan ihmisten yhteydenottoja, tarkkailevat TKO-älyn tapahtumista annettavaa palautetta ja neuvovat ja auttavat ihmisiä tilanteissa, joihin liittyy häirintää, yhdenvertaisuusongelmia tai tulehtunutta ilmapiiriä. Tiedottavat TKO-älyn hallitusta olemassa olevista ongelmista. Häirintäyhdyshenkilöitä valitaan kaksi kappaletta.


"Jos omaat hyvät sosiaaliset taidot (empatian tunteminen ja näyttäminen, kommunikaatio) ja koet ihmisten auttamisen palkitsevaksi, kannattaa hakea häirintäyhdyshenkilön virkaa. Se on jonkin verran näkymätöntä työtä, ja toisinaan henkisesti raskasta, mutta hyvät häirintäyhdyshenkilöt tekevät järjestöstä roimasti turvallisemman ja paremman paikan kaikille. Häirintäyhdyshenkilöt työskentelevät tasa-arvovastaavan kanssa, ja saavat tukea HYY:ltä ja laitokselta."

- Sofia Vanhanen, häirintäyhdyshenkilö 2019-2020


Ilmoita kiinnostuksesi häirintäyhdyshenkilön virkaa kohtaan hallintowikissä.

Yritysvastaavat // Corporate relations

Pitävät proaktiivisesti yhteyttä yrityksiin ja neuvottelevat yhteistyösopimuksista. Sopimukset hyväksyy hallitus. Yritysvastaavat myös sopivat excuista ja yhteistapahtumista yritysten kanssa.


Ilmoita kiinnostuksesi yristysvastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Opintovastaavat // Studies representatives

Toimivat yhteyshenkilöinä osaston ja opiskelijoiden välillä. Opintovastaavat ovat edunvalvontatoimijoita ja välittävät esim. kursseista saatuja palautteita yliopiston suuntaan. Tehtäviin kuuluu myös kanssaopiskelijoiden opastaminen kurssivalinnoissa ja muissa opintojen ihmeellisyyksissä.


Ilmoita kiinnostuksesi opintovastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Fuksi- ja tuutorivastaavat // Freshmen and tutor affairs

Rekrytoi tuutoreita ja osallistuu heidän koulutuksiinsa. Toimii tuutoreiden lempeänä opastajana, suorittaa fuksikyselyn kesällä ja kerää fuksipalautteen loppusyksystä. Osallistuu fuksitoiminnan järjestämiseen. Toimii välikätenä tiedekunnan tuutorisihteerin ja järjestön tuutorien välillä. Fuksi- ja tuutorivastaavia valitaan yleensä kaksi. (itse tuutorit rekrytoidaan vuoden alussa)

"Fuksi- ja tuutorivastaavan roolit ovat TKO-älyssä olleet perinteisesti yhdistetyt, sillä niiden tehtävät ovat toisiinsa pitkälti sidoksissa. Virassa on ympäri vuoden tehtävää, joskin vaihtelevissa määrin eri vuodenaikoina. Alkuvuodesta tuutorivastaava huolehtii tuutorivalinnoista yhdessä osaston kanssa, sekä tämän jälkeen kevään aikana tuutoreiden koulutuksesta. Kesällä vastaavat lähettävät fukseille tervetulokirjeen ja huolehtivat orientoivan viikon aktiviteeteistä. Tämän jälkeen vielä fuksisuunnistus/fuksiaiset sekä tietysti vuoden fuksien ja tuutoreiden palkitseminen. Virassa joutuu olemaan yhteydessä osaston kanssa, sekä tiedekunnan tuutorivastaavan kanssa. Tämän lisäksi hyötyä on myös kokemuksesta tapahtumien järjestämisestä."

- Olli Keski-Hynnilä, fuksi- ja tuutorivastaava vuosina 2019 ja 2020

"Fuksi- ja tuutorivastaavat ovat yksiä koko järjestön tärkeimmistä henkilöistä. Heidän tekemisensä nimittäin vaikuttaa suoraan siihen, millaisen ponnahduslaudan fuksit saavat ensimmäiseen TKT-syksyynsä. Jos kaipaat virkaa, jolla on oikeasti merkitystä, tämä on se juttu! Fuksi- ja tuutorivastaavan virkaa ei tarvitse kuitenkaan pelätä, sillä suurin osa työstä ryhmittyy orientaation yhteyteen ja muulloin työmäärä on kohtalaisen hillitty. Saat myös tukea, lohtua ja sopivasti kannustavia solvauksia aisapariltasi, joten minkään ongelman kanssa et ole täysin yksin. Kaikista ikävimmät nakit voit myös sälyttää tuutoreille. Itse olen eniten nauttinut virasta vastuusta, uusien ihmisten kohtaamisesta (fuksien lisäksi muiden matlujärjestöjen tuutorivastaavat ja tuutorit) ja uusien opiskelijoiden auttamisesta"

- Markus Holopainen, fuksi- ja tuutorivastaava vuosina 2018 ja 2020


Ilmoita kiinnostuksesi fuksi- ja tuutorivastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.

Vuosijuhlamestari // Annual ball sultan

Järjestää vuosijuhlat etkokokkareineen, jatkoineen ja silliksineen. Neuvottelee tilat ja menut, lähettää kutsut, suunnittelee ohjelman. Suunnittelee ja järjestää juhlavuoden tapahtumia.


Ilmoita kiinnostuksesi vuosijuhlamestarin virkaa kohtaan hallintowikissä.


Vuosijuhlatiimi // Annual ball team

Avustaa vuosijuhlamestaria edellämainituissa tehtävissä.


Ilmoita kiinnostuksesi vuosijuhlatiimiä kohtaan hallintowikissä.


Pöytäjuhlavastaava // Academic table party coordinator

Vastaa sitseistä. Sitsejä järjestetään vähintään neljät vuodessa: fuksisitsit, yhteissitsit keväällä, vappusitsit ja mahdollisesti myös rapusitsit ja muita. Pöytäjuhlavastaava suunnittelee tapahtuman koristeluineen ja organisoi keittiöhenkilökunnan, tarjoilijat sekä muut apukädet.


Ilmoita kiinnostuksesi pöytäjuhlavaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Avustavat pöytäjuhlavastaavat // Table party team

Avustavat pöytäjuhlavastaavaa sitsien järjestämisessä.


Ilmoita kiinnostuksesi avustavan pöytäjuhlavastaavan (aka sitsitiimi) virkaa kohtaan hallintowikissä.


Keittiömestari // Chef

Vastaa sitsien menun laatimisesta ja maittavan ruuan laitosta aina tukkuretkestä alkaen.


Ilmoita kiinnostuksesi keittiömestarin virkaa kohtaan hallintowikissä.


Kulttuurivastaava // Culture chieftain

Järjestää TKO-älyn alkoholitonta toimintaa tiiminsä tukemana: kulttuuriexcuja, kokkikerhoja, musisointia ym. Vain taivas on rajana!


Ilmoita kiinnostuksesi kulttuurivastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Kulttuuritiimi // Culture and leisure team

Järjestää alkoholittomia tapahtumia Kulttuurivastaavan kanssa. Yksittäisen tiimiläisen tehtäviin kuuluu usein tarjoilujen noutoa, tapahtumien järjestämistä ja suunnittelua vastaavan kanssa ja innokkaasti tapahtumissa käyntiä.


Ilmoita kiinnostuksesi kulttuuritiimiä virkaa kohtaan hallintowikissä.


Casual-vastaava // Casual coordinator

Järjestää erilaisia alkoholittomia Casual Nighteja, kuten leffa- ja lautapeli-iltoja.


Ilmoita kiinnostuksesi casual-vastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Casual-tiimi // Casual team

Auttaa Casual-vastaavaa esimerkiksi tarjoilujen noudossa ja tapahtumien järjestämisessä.


Ilmoita kiinnostuksesi casual-tiimiä kohtaan hallintowikissä.


Tärpistövastaava // Exam archivist

Pitää Tärpistöä ajantasalla ja päivitettynä. Ohjeistaa jäsenistöä tenttien skannauksessa ja Tärpistöön toimittamisessa.


Ilmoita kiinnostuksesi tärpistövastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Bilevastaava // Party coordinator

Järjestää keväällä bileet (yleensä Alina-salissa) ja syksyllä Fuksiaiset (Fuksisuunnistuksen jatkot). Vastaa myös saunailloista. Huolehtii biletiimin organisoitumisesta.


Ilmoita kiinnostuksesi bilevastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Biletiimi // Party team

Järjestävät bileet ja saunaillat yhdessä bilevastaavan kanssa. Käytännössä kantaa tavaraa ja somistaa tiloja.


Ilmoita kiinnostuksesi biletiimiä kohtaan hallintowikissä.


Risteilyvastaava // (Cruise) Captain

Järjestävät syksyllä Kumpulan järjestöjen yhteisristeilyn (KJYR). Päättävät keväällä risteilyn ajankohdan ja tekevät tarjouspyynnöt risteilystä ja syksyllä organisoivat kaiken risteilyyn liittyvän.


Ilmoita kiinnostuksesi risteilyvastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Gurula-vastaavat // Gurula correspondent

Huolehtivat Gurulan siisteydestä ja viihtyvyydestä. Hallinnoivat ja huoltavat gurulan laitteita sekä organisoivat Gurulan siivouksen kerran periodissa ja Navetan naulakoiden tyhjennyksen kerran vuodessa. Virka sopii hyvin Gurulassa runsaasti viihtyvälle!


Ilmoita kiinnostuksesi Gurula-vastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


RV-vastaavat

Pyörittävät ruokavälitystä. Tekevät tilauksia ja huolehtivat niiden vastaanotosta ja hyllytyksestä. Auttavat rahastonhoitajaa kassan laskemisessa, tarkkailevat RV:n velka- ja taloustilannetta ja ylläpitävät inventaariota RV-hyllyn tuotteista.


Ilmoita kiinnostuksesi RV-vastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Liikuntavastaava // Physical activities minister

Huolehtii Tekiksen fyysisestä kunnosta järjestämällä erilaisia liikuntatapahtumia ja johtaa liikuntatiimiä. Toiveena myös vakiovuoro Unisportiin.


Ilmoita kiinnostuksesi liikuntavastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Liikuntatiimi // Physical activities team

Huolehtii Tekiksen fyysisestä kunnosta auttamalla liikuntavastaavaa järjestämällä liikuntatapahtumia ja osallistumalla niihin.


Ilmoita kiinnostuksesi liikuntatiimiä kohtaan hallintowikissä.


LAN-vastaava // Minister of LAN parties

Järjestää lanit ainakin kaksi kertaa vuodessa, fuksilanit syksyllä ja kevään lanit keväällä. Lanien järjestämisessä huolehditaan viikonlopun mittaisen lanituksen mahdollistavasta infrasta. Lanit pyritään järjestämään jonkun TKO-älyn yhteistyökumppanin kanssa, jolloin tavallisesti sijaintina toimii kyseisen yrityksen toimistotilat, ja heidän kanssaan sovitaan ruoka- ja juomajärjestelyistä. Laneilla järjestetään perinteinen LAN-turnaus, jonka voittaja palkitaan legendaarisella kiertopalkinnolla. Kaksien lanien lisäksi voi kehitellä lisää laneja, tai esimerkiksi pohtia yhdessä pöhinätiimin kanssa muita peliaiheisia tapahtumia, kuten game jameja.


Ilmoita kiinnostuksesi LAN-vastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.

LAN-tiimi // LAN party team

Auttaa LAN-vastaavaa järjestelyissä, kantamuksissa ja ideoinnissa.


Ilmoita kiinnostuksesi LAN-tiimiä kohtaan hallintowikissä.


Senior Application Evangelist

Hieno termi webmasterille ja yleiselle Tekiksen sysadminille. Vastaa mm. tko-aly.fi ylläpidosta ja Gurulan tekniikan vaihtelevasta toimivuudesta. Tietty luova hulluus ja visio järjestelmien jatkokehitykseen lasketaan eduksi.


Ilmoita kiinnostuksesi Senior Application Evangelistin virkaa kohtaan hallintowikissä.


Junior Application Evanglist

Auttavat Senioria TKO-älyn IT-järjestelmien ylläpidossa ja jatkokehityksessä. Vastaavat osaltaan niin devopsista kuin devaamisesta.


Ilmoita kiinnostuksesi Junior Application Evangelistin virkaa kohtaan hallintowikissä.


Graafikko // Graphic designer

Suunnittelee ja toteuttaa TKO-älyn graafisia tarpeita.


Ilmoita kiinnostuksesi graafikon virkaa kohtaan hallintowikissä.


Päätoimittaja // Editor-in-chief

Organisoi blogin ja mahdollisesti README-lehden toimituksen eli taiton, artikkelit ja kuvituksen ja teeman. README ja blogi ovat tuotteina hyvin vapaamuotoisia, joten itseään pääsee tässä tehtävässä toteuttamaan hyvin vapaasti.


Ilmoita kiinnostuksesi päätoimittajan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Toimittajat // Reporters

Tuottavat sisältöä TKO-älyn blogiin ja mahdollisesti myös paperiseen README-lehteen. Myös kuvatoimittajaksi voi ryhtyä.


Ilmoita kiinnostuksesi toimittajan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Taittaja // Layout artist

Luo tarvittaessa Readmen visuaalisen ilmeen. Toimittaa lauluvihkoja sitseille yms. printtituotteita.


Ilmoita kiinnostuksesi taittajan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Ilontalovastaava (aka klusterivastaava) // Klusteri correspondent

Vastaa Tekiksen osuudesta Christina Reginassa. Organisoi parin kuukauden välein TKO-älyn klusterisiivousvuoron ja edustaa Klusterin hallinnollisen elimen, Leppätalokomitean kokouksissa. Pitää klusterin avaimelliset ruodussa.

"Leppätalovastaava huolehtii klusterin siivousvuoroista, sekä osallistuu leppätalokomitean kokouksiin ja on mukana klusteria koskevassa päätöksenteossa"


Ilmoita kiinnostuksesi ilontalonvastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.

Avustava Ilontalovastaava (moppaaja) // Klusteri team

Klusteri-avaimellinen, joka sitoutuu osallistumaan ym. siivoustalkoisiin. Moppaaja menettää avaimensa herkästi jos siivousintoa ei löydy.


Ilmoita kiinnostuksesi avustavan ilontalonvastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Ympäristövastaava // Environmental adviser

Vahtii ympäristösuunnitelman toteutumista ja vastaa TKO-älyn toiminnan kestävästä kehityksestä.


Ilmoita kiinnostuksesi ympräistövastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


HYY-vastaava // HYY correspondent

Tiedottaa hallitusta ja järjestöä HYY:n asioista.


Ilmoita kiinnostuksesi HYY-vastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Ulkoasiainvastaava // Foreign minister

Järjestää yhteistoimintaa ja excuja muiden paikkakuntien (ehkä myös muiden valtioiden?) tietojenkäsittelytieteen ainejärjestöjen kanssa.


Ilmoita kiinnostuksesi ulkoasianvastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


TEK-yhdyshenkilö // TEK correspondent

Vastaa yhteydenpidosta ja yhteistyöstä Tekniikan akateemisten ammattijärjestön kanssa.


Ilmoita kiinnostuksesi TEK-yhdyshenkilön virkaa kohtaan hallintowikissä.


Alumniyhdyshenkilö // Alumni correspondent

Pitää yhteyttä TKT-alumnien hallitukseen ja yliopiston alumnijärjestöön. Tuo terveisiä hallitukselle.

"Alumniyhdyshenkilön virka vaatii erittäin vähän työtä. Käytännössä olen ennen jokaista hallituksen kokousta lähettänyt alumniyhdistyksen tiedottajalle viestiä kysyen, onko alumneilla jotain terkkuja. Kerran olen saanut virkaa varten varatun sähköpostialaiksen kautta yhteydenoton, jonka edistin alumnien suuntaan. 4.8/5: Suosittelen, sillä pääsee pitämään yhteyttä alumneihin."

- Markus Holopainen, alumniyhdyshenkilö 2020


Ilmoita kiinnostuksesi alumniyhdyshenkilön virkaa kohtaan hallintowikissä.

Otaniemiyhdyshenkilö // Otaniemi correspondent

Hoitaa suhteita ystävyysjärjestöihimme Otaniemessä. Sopii tapaamisia ja käy keskusteluja ystävyysjärjestöjen kanssa sekä kartoittaa mahdollisuuksia laajentaa yhteistyötä muihin Otaniemen järjestöihin. Yhdistää tarvittaessa ihmisiä TKO-älyn ja ystävyysjärjestöjen puolelta.



Ilmoita kiinnostuksesi Otaniemiyhdyshenkilön virkaa kohtaan hallintowikissä.

KV-vastaava // International student coordinator

Vastaa kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnista järjestöön ja mukaan järjestön toimintaan sekä vastaa heidän hyvinvoinnistaan järjestössä.


Ilmoita kiinnostuksesi KV-vastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Datatiede-vastaava // Data science coordinator

Pitää yhteyttä datatieteen maisteriohjelman suuntaan. Tärkeä kehityskohde, koska datatieteen opiskelijat olisi kiva saada paremmin mukaan toimintaan. Kehittää TKO-älyn toimintaa niin, että datatieteen opiskelijat otetaan huomioon.


Ilmoita kiinnostuksesi datatiedevastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Pöhinävastaava // Hustle master

Pöhinävastaavan tehtäviin kuuluu TKO-älyn ja sen jäsenistön osallistaminen erinäiseen pöhinätoimintaan, kuten hackathoneihin, workshoppeihin, innovointihaasteisiin, sekä startup- ja yrittäjyystapahtumiin. Pöhinävastaava muodostaa, rakentaa ja ylläpitää TKO-älyn suhteita pöhinätoimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Pöhinävastaava järjestää tai on mukana järjestämässä pöhinätapahtumia yhteistyökumppaneiden kanssa, tiedottaa ajankohtaisista pöhinätapahtumista, ja pitää huolta pöhinäkulttuurin hyvinvoinnista TKO-älyn sisällä.


Ilmoita kiinnostuksesi pöhinävastaavan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Pöhinätiimi // Hustle team

Auttaa pöhinävastaavaa ja pöhisee tosi kovaa.


Ilmoita kiinnostuksesi pöhinätiimiä kohtaan hallintowikissä.


Toiminnantarkastajat // Auditors

Tarkastavat vuoden päätyttyä yhdistyksen kirjanpidon ja varmistavat että yhdistyksen hallinnossa on noudatettu yhdistyslakia ja yhdistyksen sääntöjä.


Ilmoita kiinnostuksesi toiminnantarkastajan virkaa kohtaan hallintowikissä.


Varatoiminnantarkastajat // Vice-auditors

Molemmilla toiminnantarkastajilla on henkilökohtainen varahenkilö.


Ilmoita kiinnostuksesi varatoiminnantarkastajan virkaa kohtaan hallintowikissä.