Matematiikan sivuaineopinnoista

Versio hetkellä 25. helmikuuta 2011 kello 01.37 – tehnyt SPUDROSPÄRDE (keskustelu | muokkaukset)

Minä olin ala-asteella hyvin sosiaalinen ja iloinen lapsi. Tyttöjen kanssa varsinkin leikin usein koulun pihalla. Kävin näytelmäkerhossa, lausuin runoja ja yritin aina auttaa kaikkia. Tämä "Mr nice guy" leima niskassani alkoi jossain vaiheessa ärsyttää ihmisiä. Monet tyttöjen kanssa hyvästä toimeentulostani kateelliset pojat nimittelivät minua, eivät ottaneet minua jalkapallopeleihin, eivätkä mihinkään muuhunkaan. Mutta vain osa heistä. Ala-aste meni nopeasti, näyttelin jokaisessa koulunäytelmässä, pidin usein puheita joita jonkun oppilaan on pakko tehdä. Minulle kerrottiin että minulla on karismaattinen ääni. Voitin hymypoikapalkinnon. Kun kuudes luokka loppui, oli edessä yläaste Minua pelotti hirveästi, sillä olin kuullut paljon kertomuksia kuinka uusia "mopoja" uitetaan vessanpöntöissä, hakataan käytävillä tai muuten vain nöyryytetään. Minua jännitti. Mutta yläasteen maailma oli niin uusi ja hieno. Tupakanpoltto, viina, seksi. Kahden ensimmäisen avulla oli helppo päästä kolmannenkin maailmaan, oli cool juoda ja polttaa, ja tytöt antaa vain cooleille. Siispä minäkin halusin olla cool. Aloin polttamaan tupakkaa 12-vuotiaana. Minä olin vasta viikko sitten täyttänyt 13 kun sain ensimmäisen kerran kunnolla turpaani. Olin paikallisessa pikkupuistossa muutaman senaikaisen ystäväni kanssa, me joimme suomen nuorison surunkuuluiisaan tapaan kirkkaita ja meillä oli hillittömän hauskaa. Tämä hauskuus otti muita ihmisiä päähän ilmeisesti. Joukkioomme soluittautui kaksi meitä ainakin neljä vuotta vanhempaa poika. Näillä pojilla oli omat kaljakassit, tytöt takana tsemppaamassa ja paljon enemmän massaa heissä kahdessa verrattaen meihin neljään. Kaverini olivat kovin jännittyneitä, ilmeisesti he eivät olleet "tarpeeksi" humalassa. Isompi jätkistä ilmoitti heti kuinka vitun typerä hattu hänen mielestään yhdestä kavereistani oli. Hän läpsäisi tämän häneltä päästä. Tässä vaiheessa minulla kilahti päässä. En välittänyt enää ollenkaan tilanteesta, vaikka varmasti ymmärsin mitä tulee tapahtumaan. Minä potkaisin kaveriini koskenutta jätkää ensin munille, niin että hän kumartui alaspäin, ja sitten kasvoihin. Hänen pudotessaan ehdin lyödä häntä vielä kerran. Ikävä kyllä, 13-vuotiaana en ollut kovinkaan isokokoinen ja mitä luultavammin monet 16-vuotiaat tytötkin osaavat lyödä lujempaa. Toinen jätkista auttoi kaverinsa rauhallisesti ylös, jonka jälkeen he molemmat hakkasivat minut. Yöllä, mennessäni kotiin minä tapasin äitini eteisessä. Minulla oli musta silmä, nenäni valui verta, huuleni olivat rikki ja korvakoruni olivat hakattu syvälle korvalehtiini kiinni. Äitini kysyi minulta; "Mitä helvettiä sulle on tapahtunut?" Minä vastasin vain että kaaduin polkupyörällä ja menin nukkumaan. Muistan että minua itketti, harmitti ja vitutti aivan uskomattomasti etteivät kaverini olleet tehneet mitään. Minä puolustin yhtä heistä, ja he eivät silti uskaltaneet tulla väliin. Silloin tiesin sen. Minä olen yksin tässä maailmassa. Kukaan ei tule koskaan auttamaan minua. Enkä minä tarvitse heidän apuaan. Joten minä tein sen saman mitä kaikki nuoret pojat tekevät kun haluavat olla kovia jätkiä. Minä ostin nahkatakin ja maiharit, ja aloin käyttäytymään entistä sikamaisemmin. En enää nöyrtynyt kun minusta tuntui että minua oli kohdeltu väärin. Koulussakaan minua ei enää sen jälkeen tönitty, kun hakkasin tönijän päätä rappusiin. Minut erotettiin koulusta kahdeksi viikoksi. (Mikä jälkeenpäin ihmetyttää koska hän löi ensin) Minulle kehittyi uskomaton tarve olla oman itseni herra. En suostunut nöyrtymään kenellekkään. Tämä kärjistyi lopulta siihen, että minut siirrettiin tarkkailuluokalle. Tämä sopi minulle hyvin. Luokalla oli minun lisäkseni kolme tyttöä ja neljä poikaa, olin siis luokan kahdeksas oppilas. Opettajamme oli noin 190-senttinen kehonrakentaja, mutta mukava ja lempeä mies. Minulla ei ollut koskaan riitaa hänen kanssaan, toisin kuin normaaliopetuksessa kaikkien. Hän ei yllyttänyt minua. Hän käytti meitä poikia noin vuoden punttisalillaan reenaamassa. Kehityin valtavasti tänä aikana, söin hyvin, reenasin säännöllisesti ja pidin motiivini mielessä.

Tämä kuitenkin kaikki loppui. Eräänä päivänä kun saavuin puupajalle, menin katsomaan varastossa olluta mopediani. Se oli siellä opettajan luvalla odottamassa että kun täytän viisitoista ja saan ajaa sitä. Hän auttoi minua fiksailemaan sitä usein. Huomasin että bensaletku oli revitty irti, nopeusmittarin linssi rikottu ja ties mitä muuta. Silmissäni näkyi punaista, mutta pidin järkeni. Pienen utelun jälkeen sain syyllisen nimen. Tarkkiksella ei päässyt syömään samaan aikaan kuin "normaalit" oppilaat. Ei ellei ollut jotain valinnaisia. Minulla oli perjantaisin kuvaamataitoa. Saapuessani kuvaamataidontunnin jälkeen ruokalaan, minä otin hyllystä tarjoittimen ja kävelin kohti minua selin olevaa Pekkaa. Pekka ei saanut mitään varoitusta. Minä hakkasin Pekkaa takaapäin tarjottimella muutaman kerran niin lujaa, että Pekka kaatui tuoliltaan maahan. Hänen päänsä vuosi verta, hän itki ja huusi. Mutta minä olin yhä vihainen. Minä potkin häntä kun hän oli maassa aina niin kauan kunnes oman luokkamme opettaja syöksyi hätiin ja otti minut käsilukkoon. Hän melkein väänsi käteni paikoiltaan kun en suostunut rauhoittumaan. Jouduin lapsikotiin. Kun lopulta pääsin pois, minä olin jo iso ja vihainen nuori mies. Minulla ei ollut muuta koulutusta kuin yläaste vaikka olin jo kahdeksantoistavuotias. Olisin halunnut raksalle töihin, mutta kun muutaman kuukauden yritin hakea niin luovutin.

Yksityiskohtia säästellen, lopulta minusta tuli velanperijä. Väkivalta oli jotain mitä osasin hyvin ja minkä tekemisestä minä nautin suunnattomasti. Kukaan ei uskaltanut vittuilla miehelle, joka nyrkkiä heruttaessasi repii baarijakkarin irti lattiasta ja murtaa kätesi sillä. Vuodet kuluivat, minä kasvoin ja minulla oli nyt perhe. Vaimo sekä kaksi lasta. Nostin sotilaspenkistä 210kg, painoin 150 ja olin 185-senttiä pitkä. Ja minä hakkasin ihmisiä työkseni.

Kunnes eräänä päivänä. Make oli pyytänyt minua hoitelemaan erään välittäjän, joka ei ollut maksanut tarpeeksi takaisin. Turpakeikka ja pientä nöyryytystä siis. Vaikutti ihan normikeikalta. Ensimmäinen asia, joka keikalla pisti mieleen, oli että rappukäytävässä oli täysin hiljaista. Yleensä näissä vanhojen venkuloiden täyttämissä koppihelveteissä on aina vähintään yksi idiootti meuhkaamassa. Mutta ei nyt. Koputin uhrini oveen. En saanut vastausta. Koputin uudestaan ja kuulin äänen "PAINUKAA NYT VITTUUN SIELTÄ". Menetin hermoni ja otin sorkkaraudan vyöltäni. Riuhtaisin oven auki ensi yrityksellä, ja näin jotain mikä kouristaa yhä vieläkin mahanpohjaani. Asunnon omistaja oli ilmeisesti juuri hetki sitten ampunut muijansa ja kaverinsa sohvalle. Nyt tämä nussi kuollutta muijaansa keskellä lattiaa, sekaisin kuin seinäkello. Huomasin hänen vieressään olevan aseen, ja syöksyin pippurikaasu kädessäni kohti tätä. Yritin sokaista hänet kaasulla, mutta olin liian hidas. Hän ampui minua. Luoti osui selkärankaani. Kuristin hänet kostoksi hengiltä.

Sain tuomion törkeästä hätävarjelun liioittelusta, vuoden parin päästä vaimoni ja lapseni jättivät minut ja muuttivat kauas pois. Nyt olen vanha, katkera mies. Eikä minulla ole enää muuta kuin paskat housuissa ja internet. Edes nuo rumat lähihoitajat jotka tuovat minulle ruokaa ja auttavat minut suihkuun eivät viihdytä enää. Olen ajatellut tappaa itseni, mutta tahdon jakaa teidän kanssa ensin jotain.

Älkää halutko olla cool. Se on ehkä pilannut koko elämäni.