Translations:TKO-älyn virat/242/fi

Fuksiwikistä
  • Toimi sopii hyvin henkilölle, joka tykkää sitsaamisesta, laulamisesta ja äänessä olemisesta. Laulumestareita on ollut viran ensimmäisenä vuotena kaksi. Muiden järjestöjen kanssa pidettävillä yhteisillä sitseillä Tekistä on ollut ollut edustamassa yksi laulunjohtaja ja muut laulunjohtajat ovat tulleet muista järjestöistä. Omilla sitseillä taas laulua on johdettu yksin tai yhdessä tilanteen mukaan yhdessä sovitusti. Kahden laulunjohtajan mallilla työnjako on voinut olla, että toinen puhuu suomeksi ja toinen englanniksi tärkeimmät asiat. Paperisia läsyjä olen itse tehnyt Wordillä, mutta työkalut läsyjen tekoon on vapaasti valittavissa. Vaihtoehtona on myös tehdä sähköinen läsy laulum.me:ssa, jos paperiselle läsylle ei koeta tarvetta, eikä pdf nappaa. Illan alustava aikataulu on yleensä tullut sitsivastaavilta ja laulunjohto on huolehtinut salin puolella sen noudattamisesta, tarvittaessa sitsivastaavien illan aikana tulevat lisäohjeet huomioiden. Laulunjohtajasta on hyvä lähteä ääntä, sillä etenkin jälkiruoan aikana sitsiväki voi olla meluisaa.
- Mari Karlsson, laulumestari 2024