Ohjeet tapahtuman järjestämiselle

Fuksiwikistä
Versio hetkellä 24. huhtikuuta 2019 kello 10.09 – tehnyt Ouju (keskustelu | muokkaukset)

TKO-äly haluaa kannustaa jäseniään ja madaltaa näiden ohjeiden avulla kaikkien kynnystä järjestää mieleisiään tapahtumia. Näin se toimii:

1) Keksi tapahtuma, jonka haluaisit järjestää. Se voi olla kaikkea Megazone-vierailusta teatterikäyntiin, lautapelailuun Gurulassa tai Karting-ajeluun. Muistathan noudattaa tapahtumissa turvallisen tilan periaatteita.

2) Päätä päivämäärä. Päivämäärää valittaessa kannattaa tarkistaa TKO-älyn tapahtumakalenteri (https://members.tko-aly.fi/calendar_events) ja välttää päällekkäisyyksiä. Mikäli haluat järjestää tapahtuman klusterilla, tarkista myös klusterin kalenteri (http://matlu.fi/ilotalo/index.php).

3) Määritä kulut. Jos haluat rahallista tukea tarjoiluihin tai tapahtuman muihin kuluihin, kuten pääsylippuihin, TKO-äly sponsoroi mielellään. Menettely tuen myöntämiselle riippuu kulujen suuruudesta: Enintään 50 euroa: Hallituslaiselta voi pyytää budjettia alle 50 euron tapahtumakulujen korvaamiseen, kunhan se noudattaa tämän sivun ohjeistusta. Hallituslaiset löytyvät esimerkiksi Telegramin aktiivikanavalta. Yli 50 euroa: Laadi tapahtumalle budjetti ja esitä se hallituksen kokouksessa tai toimita talousarvio sähköpostitse hallitukselle (hallitus@tko-aly.fi). Budjetin laatimiseen voi käyttää Fuksiwikistä löytyvää budjettipohjaa: https://fuksiwiki.tko-aly.fi/Linkkejä#TKO-.C3.A4ly.

Tapahtuman menot kulukorvautetaan osoitteessa https://tkoaly.kululaskut.fi. Kulukorvauspyyntöön tulee sisällyttää kuitit, joten muistathan säästää ne!

4) Varmista tiedotus. TKO-älyn tapahtumat lisätään TKO-älyn kalenteriin ja niistä ilmoitetaan jäsenten sähköpostilistalla. Jos tapahtuma on klusterilla, huolehdi, että myös klusterikalenteriin lisätään varaus. Mikäli et omaa tunnuksia kalentereihin, pyydä virkailijaa lisäämään tapahtumasi. Klusterin tapahtumiin tarvitsee myös vähintään yhden avaimellisen, joiden perään voi kysellä aktiivikanavalta. Lähetä tapahtuman sähköpostimainos osoitteeseen jasenet@tko-aly.fi, josta tiedottaja käy sen tarkistamassa ja päästämässä läpi. Viestin läpipääsyä nopeuttaakseen voi uudesta viestistä huomauttaa tiedottajalle. Kalentereihin tapahtuma lisätään heti, kun päivämäärä on tiedossa ja sähköpostimainos lähetetään vähintään paria päivää ennen tapahtumaa tai mahdollisen ilmoittautumisen aukeamista.

Kaikkiin epäselvyyksiin voi pyytää apua TKO-älyn virkailijoilta (https://tko-aly.fi/yhdistys/hallitus) ja Telegramin aktiivikanavalta (https://t.me/tktaktiivit).

-

TKO-äly wants to encourage and make it easy for all members to organise events. Here is how it works:

1) Decide an event you want to organise. It can be anything from Megazone to the theatre, board games in Gurula or Karting. Remember to follow the principles for a safer space (http://tko-aly.fi/attachments/files/248/TKO__lyn_turvallisemman_tilan_pe.pdf?1552475408).

2) Decide the date. When choosing the date it is good to check TKO-äly’s calendar (https://members.tko-aly.fi/calendar_events) to avoid multiple events at the same time. If you want to organise an event at klusteri, remember to also check klusteri’s calendar (http://matlu.fi/ilotalo/index.php).

3) Define expenses. If you want financial support for some snacks or other expenses related to the event, like entry tickets, TKO-äly will gladly sponsor. Getting financial support depends on the amount of expenses: 50 euros or less: You can ask a board member for a budget as long as it follows all the instrunctions on this page. Board members can be found in aktiivikanava in Telegram. More than 50 euros: Budget the event and present it in a board meeting or send the budget to the board by email (hallitus@tko-aly.fi). You can use the example template for budget found in Fuksiwiki: https://fuksiwiki.tko-aly.fi/Linkkejä#TKO-.C3.A4ly.

You can apply for reimbursement at https://tkoaly.kululaskut.fi. You need to include the receipts of your buyings for a full compensation so remember to keep them!

4) Inform of the event. The events of TKO-äly are added to TKO-äly’s calendar and they are announced on the members’ email list and the announcement channel on telegram. In case the event is at klusteri, make sure the event is added also to klusteri’s calendar. If you don’t have an account that can add events to the calendars ask an official (also found in the aktiivit channel) to add your event there. For the events at klusteri you also need at least one person with a klusteri key. You can ask for those people at, once again, the aktiivikanava. Send the event’s email announcement to jasenet@tko-aly.fi, where the spokesperson will check it and let through. To speed up the email process you can send tiedottaja a private message and ask him/her to check your email. The event is added to the calendars immediately when the date is fixed and the email needs to be sent latest few days before the event or the possible registration opening.

In case of any hesitations, questions or problems you can contact TKO-äly’s officials (https://tko-aly.fi/yhdistys/hallitus) or ask help on aktiivikanava in Telegram (https://t.me/tktaktiivit).